Siirry pääsisältöön

Ihmiskunnan tuhosta joidenkin tavoitteena

 Heräsin aamulla uneen vanhasta valukuvasta, jossa puutalo, sorarinne ja kuusia muttei aluskasvillusuutta, Klondike se tuntui sanovan. Sitten katsoin jotain tanssivideota gipsy kings, jossa nainen lmi niin sosiaalisuuteen suuntautunut kuin mahataudissa, että voisitko sinä nyt huolehtia kaikesta elämään tarvittavasta, kun nyt vain sairastan. Ja silti tuo oli kai elintilan vähyyttä kukn ei mues olisi ymmärtänyt naisten piirteiden liittyvän vaalivuuteen, joka liittyy elinolousta ja elämäntapojen joistakin piirteistä huolehtimuseen, joka on välttämätöntä perheilke ja yhteiskunnille, mutta mues jätti sille niin vähän tilaa kuin transulle, joka vain näyttelee mokomia elämänviisauden piirteitä, tai niin kuin soran verran maisemassa tilaa aluskasvillusuudelle vain. Niin että jos tuosta mennään huonlmmaks ja mietitään aasialaista asumassa kaupungissa, joka on ihan cain neluskanttisista ikävistä levyistä tms rakennettu, vailla juuri vihreää, niin tulisiko siitä niin huono olo, että haluaisivat tuhota koko ihmiskunnan? Auttaisiko, jos katukuvassa ja kai asunnoussakin olusi enemmän eri materiaaleja, vähän kukn käsityöläistaidon vuehätyksen myötä, sen tuomuseksi yutuksi, tmS. Esim tiilimuurin palanen jossain seinänviertä, matalahko, lyhyt, osin murentunut kivasti, kivoja tiiliä. Pystylaudoitusta jossakin seinässä puun kuviot/kuvioita näkyvillä, kenties lakattu jotta kestää. Tai oyöreä kaide jossakin puusta, mieluusti vaikka tuija, matala mänty tms kotistekasvua myös, kuviolaatpitus jossakin kivesgä tms. Voiko katupintaa tehdä jossain puistomaisrmmaksi ilman lnbettomuysvaaraa, esim natala porras tai kaksi leveälti pihamaan alyeiden välillä, mueluysti jokin elämälle kiva muoto ko slueilka. Olusi hyvä joussain srllaisilla olla puu keskellä tms, paremman puutteessa esim kivipatsas tms koristw, taide, tai huoltoauton tms tyypillinen hetkellinen pysähfuspaikka. Huoneissa myös jotain castaavaa taidrkäsityömäistä, mitä milloinkin, kenties vaasissa kuivaheiniä tms, oksa koriste ylhäällä hyllyllä, ym.

Joskus näin videon piironginlaatikissa kai asuvasta ikkunasta tms ulkoilevasta liito-oravasta. Japanissa kai on kivoja eläimiä kerrostaloussa, mm japaninpystykorvia. 


https://miraclelikenature.blogspot.com/2024/04/magnifient-views.html 


*

"Features connected with being a woman 

 " For girls and women it is typical that if they want to have children of their own, they have to cultivate some peace and wisdom of lufe near their stomach (womb) area and aim at protecting a small child and the lufe possibilitues of their own and their loved and lufe possibilitues with wisdom of lufe at least a few years. "

In addition one needs to care such things in the society too, and in the world. And these things need skills and affect values, so ordinarily the time lenght is much longer, tens of years or one's whole life. 

Some such skills of mine, in a form not related to whether one aims at being male or female : 

https://learntalents3.blogspot.com/2024/06/tranquil-peace-and-beauty-serene.html 

MiracleLikeNature.BlogSpot.com 

So such demands huge amounts of skills and dedicatiln to values, especially when cultivating life well in the world, which may be from the society. But I do not have children of my own. 

*

En oikein ole ymmörtänyt, miksrt aasialaisissa kerrostaloissa kuulemma ole juurikaan sisustusta, vaan ihmiset vaihtavat asunnosta touseen lähes kokonaan ilman tavaroita tms. Ehkä jos on vain matkalla tai jos on muuten epämukava olo, niin ehkä se käy. Mutta on monta sisustukseen ja tavaroihin liittyvää juttua, millä voi tehdä asumusen mukavammaksi. Jos siinä on jokin ongelma, niin ehkä hotellimainen oleskelutila tehtynä mukavaksi ja laajennettuna sitten asuntoihin esim oerinteisen asumisen tspaisesti iin että sisustus on kiva ja toimiva kaikille, vaikka vaihtaisi päivittäin kämppää. Esim kivat verhot, säihin sopiva mielekäs mukava matto, jokin tavallinen soitin kuten kutsra tai kosketinsoutin, ja laulukirja tavallusedti pidettyjä lauluja, muutama kiva kurja vapaa-ajalle joka Suomessa olusi esim Kalevala rsi raamattu, nuorten seikjailukurjoja ja joutain vapaa-ajan lehtiä, sarjakuvia ja mainoksia. Mukava tuolu, radio, kivanvärisiä säihin sopivia vilttejä sopivasti suohattuina jos tarpeen, jotain käsitöitä jousta pidetään kivat materuaalit, vanhoha pistikirtteja, kenties seudun harrastuneisuuteen liittyvä taulu tms kuva seinällä, jokin luontoon liittyvä koriste tai muu, esim kukkia, viherkasveja, sulka seinällä jlnkin pieleen lsitettuna, yms 


* * *

Jos sielunvaellus on mahdollinen tai maailma henkeä, voi ympäristön ihmisistä yllättävän moni olla eläin joka on vaihtanut ihmiseksi mutta matkinut siinä liiaksi jotain ikävää ihmistä. Eli ne voivat olla eläimiä, joista olet pitänyt ja jouta olet toivonut seurajsesi. 

* * *

Voikohan ruokavalio kaivata jotain korjausta? 

"Healthy vegetarian food 

"S9.   10th of November 2022   i have now for a couple of weeks felt like ordinary food were too buttery, so i have been vegetarian for two or three weeks. Some vegetarian food makes me wonder what are the missing food substances vegetarians are looking for. My impression is that the missing food are ordinary vegetarian parts of the normal local diet of those who eat also meat producrs like is customary. So the missing incredient is a glass of orange juice, or a slice of fresh tomato upon a bread with margarin ( margarin corresponds to vegetable oil upon bread, not butter ) and a slice of cheese, or whatever is normal, and just normal amounts of them and not overly much. "

From my text Skills of Christmas gnomes learntalents.blogspot.com 


*
14.2.2024   Uutiskuva nyt talviaikaan sai miettimään kasvissyöjille sopivia tuhdimpia ruokia, vaikka itse en ole kasvissyöjä vaan syön tavallisia suomalaisia ruokia.
Hapankaalia paistettuna soijassa pannulla, plus (riisiä?), tattaria tai perunamuussia, kenties paistettu tomaatinviipale - sopisivatko lämpimät voileivät jos italiansalaatin tilalla kasvisversio, eli paahtoleipäviipaleella tomaatinviipaleita, päällä runsaasti italiansalaattia ja sen päällä runsaasti juustoraastetta ja paistetaan uunissa ja annetaan jäähtyä jottei sisältä kuumaa, säilyy jääkaapissa korkeintaan iltaan, tapana kai paistaa vajaa pellillinen. 

Etenkin eilen oli tunnelma kuin -10C pakkasta ja kotitalousopettaja neuvomassa, että tänään on hyvä paistaa pullia kunkin kotonaan, pakkasella tarttee sellaista ravintoa, vaikkei ympäri vuoden. 

Jotenkin tänään tuli mieleen herkkuruoka, josta lapsena pidimme: köyhät ritarit eli lautasella kuuma paahtoleipä, jonka päälle rasvaa, voiko ollut olla ruokaöljyä tai margariinia, sen päälle paljon mansikkahilloa ja sen päälle paljon kermavaahtoa. Voi olla että lautaselle kaadettiin vielä maitoa, tai ainakin kermavaahto osin suli kuumalla leivällä. Täytyy muistaa pestä hampaat hammastahnalla heti perään. 

Pappilan hätävara: kuivanutta pullaa ehkä sormenpään kokoisina palasina, maitorahkaa tai täysmaitoa, fariinisokeria tai sokeria, kokonaisia marjoja. Nämä sekoitetaan kulhossa ja annetaan olla ehkä 10min jotta pulla vettyy. 
Tämä on hätävararuoka, esim vieraiden varalta, joka on kai kovin täyttävä ja uskonnolliseen tapaan vaalivainen, eli esim sairaalle paranemisen tueksi, jos ruoka ei riitä, tai joskus perheelle, jos tarttee saada tehtyä jotain hienolla laadulla, esim olennaisia tulevaisuudensuunnitelmia, vaikka lapset eivät jaksa koulua. 
My books which can help in emergencies or when otherwise in need of wise alternatives, see MiracleLikeNature.BlogSpot.com free downloads, blog links and links to my books for sale. 


*
"
A sturdy vegetarian emergency guest food of traditional priests' homes 

Dried old leftover bakery in maybe fingertipwidth pieces, "maitorahka" milk product usually used for making desserts with berries and sugar, or full milk, farin sugar or sugar, untouched nice healthy berries, maybe frozen ones if there aren't freshly picked berries. Mix these quite evenly and let it be in cool for maybe 10min for the bakery to get wet.

 If ordinary food is not enough, maybe if one ought to go to food shops, and if there is a need for sturdy food with which an unexpected ill guest gets forces and wisdom to recover, or for the family if it needs to plan something with fine quality even though the circumstancies do not support it, for example make future plans even if the children are suffering from school. 

This is meant to be used very rarely. If you have a job or otherwise life needing such, ask about the foods of different professions and of religious people. 

*

My books might offer some wise options for times of emergencies or when in need of such, see MiracleLikeNature.BlogSpot.com : free downloads, blog links and links to my books for sale at the Amazon internet bookshops. 



"



24.2.2024   "Some foods for different countries" from my blog FinnishSkills.BlogSpot.com or maybe you would connect it with the skills at LearnTalents.BlogSpot.com but not all of these are vegetarian at all. 

 "( ( "  I 48.   15th of May 2021    I feel that this text gets classified as "like eskimo", even though I am from Finland in northern Europe, but this is of course a climate four seasons and I have written about weather skills. I feel that for eskimos and for others too a good summer time food would be salmon (or rainbow trout) sallad: equal size pieces of tomato, cucumber and sallad leaves' pieces mixed in a bowl and let be in cool for some time to get juicy taste. Add somewhat smaller pieces of cool fried salmon, mix and serve. " ) ) learntalents.blogspot.com



Today I watched a piece of some video of Angkor Wat in Cambodia. After it I came to think of this kind of food for peope somewhere there. Maybe half a banana that is already quite soft, small pieces of cucumber and half a glas fresh orange-mango juice.

I tried to figure out some kund of food for Arabs too, abd it was: some fresh orange juice, some fresh tomato and a small piece of red paprica ( not a spice ) plus drinking water.


For the Chinese a fresh sallad of pieces of cucumber, leaf sallad, spice called "persilja" in Finnish, pieces of mandarin and small pieces of carrot. 

(( I do nit know this, I came to think of my poodle who used to est such, but for people in usa cooked carrots, Fanta lemonade, meat balls  brown sauce and tattar or rise. ))

An attempt for tge Japanese : carrot scratched to small pieces, and as dessert red berries with whisped cream.

For Africans water melon, apricot marmelafe on a toast, orange marmelade on a toast, fresh orange juice, and milk. 

For Indians cook pieces of tsukin and honey melon and rise.


For the Swiss apricot jam bakery.

For the British vegetables in oven with some element like bakery, potato, or so, plus some fresh berries  vegetsbles or fruit, and maybe milk.

For the Russians hard bread called näkkileipä  cheese and a sallad leaf  maybe margarin on the bread.


Hot summer day foods for children

vanilla ice cream with berries

lemonade, either light or ordinary, colour like what feels good in the shop

(( if hungry ordinary food that aren't warm anymore, maybe cooked vegetables, brown sauce with meat stripes and åieces of vegetables in it, rise and fresh sallad, but only quite little of the ordinary food and a lot of fresh vegetable sallad, for example equal size peices of tomato, cuycumber and leaf sallad, mixed,kept in cool for a while and served. ))

If on a hot day's evening one feels weakbor fragile and as if crying, one can est a normal meal, even a quite heavy one.


* * *

For west coast of usa small sallad leaves like at the center of a ball like sallad as snacks.

For midwestern usa lingonberry porridge (pink, airy, eaten with cool milk).

(( For eastern usa a dish that loiks somewhat like a big green worm, or a green bakery which has been squeezed a luttle bit by gummy strings, maybe the thickness of a palm. Of sallad or some green plant, cooked schrimp or lax, and some milk product like airy butter like cheese or what is it used in desserts. ))

"

These ought to a kind of happy easy going life with a civiliced picture of the world followed and good will as a value. So the foods tend to give energy to such a life if it is aimed at, and the view seeks to have some fractureless wisdom. So it kind of interpretes Finnish culture or a school taught view on life. Either for getting such wanted features to one's diet and daily life or by giving a chance to kind of cooking travel, peeks to Finnish life. 

The scratched carrot or small pieces of carrot or the like ought to be of fresh carrot. 


*

( ( Arvaus (en nyt oikein osaa arvioida, kun olen ollut kipeänä reilun viikon ja vasta toipilas, mutta siis yritän) :

Alaskalaisille joulutorttua omenahillolla, tuoretta itse tehtyä italiansalaatin tyyppistä makaronisalaattia, joka ei ole etikkainen, sekä ehkä lusäksi kuivahedelmistä tehtyä hedelmäkeittoa kermavaahdon kanssa.

Kanadalaisilla leipänä vehnäpatonkia, jonka välussä tuoresalaattia esim lehtisalaattia, tomaattia ja kurkkya, sekä makaronilaatikkoa, keitettyjä vihanneksia, jotka aika isoja paloja ja keutinvedessä sekä suolaa että öljyä, ja ehkä karjalanpaistia. 

Mutta nämä kumpikaan eivät ole tavallisia ruokavalioita, vaan etsivät jotain suomalaistyhppistä virettä, joka suomessa vaatii kevye.pää tavallista suomalaista ruokaa ja mm ulkoilumahdollisuuksia ym mahdollisuuksia päästä vaihtamaan ympyröitä hyväätekevin tavoin. 

Suomen Lappiin: piimälimppua, vuohenjuustoa, kirsikkakoristeinen täytekakku, isoja jauhoisia perunoita, uunissa lihaa tai kanaa, parsa-rahkapiirakkaa. Mutten tosiaan näitä tiedä, ajattelin kai ruotsalaisia vieraita tai ruotsinkuelisiä Rovaniemellä.

Arvaus: Venäjän tundralle kasvispiirakkaa plus tavallisia perinteisiä venäläisiä ruokia esim talviversioina. 

Chile: lihakaalilaatikkoa ja karpalo-punakaali tms raastesalaattia. 

Brasilia: tuoreita kai vihreitä hedelmiä jälkiruokamaisesti, riisi-maitovanukkaan kanssa ja ehkä limonaadia. 

Pefu: punakaali-riisi-papu/juures tms pataa, jotain liian kevyttä esim kesäisemmän sään pasteijaa, jossa mm riisiä täytteenä. 

Guatemala: jotain tuoretta vihreää hedelmää, ja kai kirkas ei-värjätty kiisseli siitä, ehkä lisäksi maitoa. 

Greece: some sallad leaves in big pieces, a part of a piece of bakery, some red berries and fresh water or lemonade, as a dessert red berry juice mixed with water.

Malaysia/Indonesia: some lemonade, slices of fresh fruit(s), a food of sallad leaves in quite big pieces mixed with rise and squeezed avocado

Italy: somethkng like rise porridge from rise, cocoa milk and cocoa flakes, a food of cooked spenate leaves, rise and maybe tiny pieces of fried meat, plus tomato either baked or as fresh, maybe sheets of pasta with some ordinary kind of warm tasting spice plants pieces that are not overly dry. (The problem in the atmosphere seems to be square forms like the walls of houses, etc. So maybe this food is kntended for insects, or the like, to those who are paying too much attentiln to following square forms in thinking, social life, etc.) 

) ) 

"


23.4.2024   A sturdy vegetarian food: 

Squeezed potatoes, sauce made of root type of vegetables, cheese,...?


5.heinäkuuta 2024   Tällanen yritelmä ihan cain etäältä miettuessä:

Pakosta yhtäkkiä kasvissyöntiin siiftyvälle ruokavalioksi kai alkuun nuudelit ja pasta jonkun vihreän silpun tai tahnan kanssa, olisiko pasta con pesto, puolukoita ja karpaloita, hapakaalia, ehkä kiinankaalia, mahdollusesti keitettyä ohraa, hirssiä ja riisiä jonkin tahnan kanssa - voiko olla tonnikala (muttei ole kasvissyöntiä) plus jokin maitotuote, tai herneitä, pikkelssi, keitettyä tattaria, keitettyä riisiä joka lyhytjyvöinen tai katkottu, voiko Pihjous-Venäjällä olla sellaista tapana Sioerian kohdalla?, ja silloin siinä ehkä öljyä tai lämmin/kuuma keitknvesi mukana muttei keitto, ehkä jugurttia ja laineaa persiljaa, vihreää teetä lämpimänä ja hapankaalua, kentues katkarapuriisikakkuha tms kuohkeaa leipää tai paprijasta tms vastaavasti. Ehkä kermaviiliä ja keitettyjä uusia perunoita ja silliä tillin kanssa, tai onkohan soijaliemessä jossa myös tuoreita kasviksia, tofua pannulla paistettuna, taas kuohkeaa punertavaa leipäö, ke tues maustettua sulatejuystoa, tuoretta porkkanaa, perinteine kasviskeitto juureksista lähinnä, siinä myös jotain öljyä, iso kasillinen maitoa tai piimää. Ruisleipää, voita, juustoviipale, kuekkua tai tomaattiviipaleita, tuoretta porkkanaa pitkittäin halottuina, piimää ja vettä, vadelmarahka, ruis-, ohra- tai kauraleipäö, tms. Sillä margariinia tai öljyä ja kurkkuviipale tai pari, anna olla lämpimässä vähän aikaa,pappilan hätävara, tuoremehua, rasvatonta maitoa tms paikalluata, jaffaa tms, riisikakkuja ja päällö paprika-, katkarapu- tms sulatejuustoa ja kurkunviioale, riisiä paksulla maustetulla vaalealla kastikkeella, haudetettuja juurespaloja, kuorittuina keitettyjä perunoita, tilliä ja ehkä vähän voita tai öljyä, mandariinia, banaaninviipaleita, ananasmehua laimennettuna tai pamela, vaniljakastike laimea, hezelmärahka, tuoremehua, vanilja-marjajälkuruoka, riisiä ja suolaisia papuja tms vihanneksia kuin risotto. "

Banaanijäätelötötterö, hapankorppua, kenties Camembert-juustoa, tilliä ja kurkkuviipaleita, kenties lämmin tsukiinikeitto ruukussa vähän kuin vähän öljyinen liemi, kenties kuivahtaneen vaalean leivän viipaleiden palasia liemimäisen jeiton kanssa sen pehmentäminä.

* * * * * 

Weather skills for all climates https://weatherskills.blogspot.com/2024/06/weathers-like-wines.html 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viihtyvyys kaupungissa

 Kaupungissa välistä maisemat tuovat skriik skrääk -tunteen, mutta jos katsoo maisemia pienemmällä huomion piirillä, miljöö kerrallaan niin kuin sen miljöön rakentajat ja viihtyvät asukkaat ym kä'yttäjät ovat ajatelleet sen olevcan viihtyisä, niin vaikutelma on paljon leppeämpi ja hyväätoivovampi. Mutta onhyvä katsella välillä maisermiakin,s illä se on hyväksi ymmärrykselle, jos maisemissa on myös puita. 15.3.2021   En siis ajatellut kuuluvan kulkea tokkursssa, vaan että on viihtyisämpää hahmottaa maisema miljöistä koostucaksi, esim tie ja sen viereiset pihst & talot, puut yms on rakentaja, esim puun istuttaja ajatellyt yhtenä kokonaisuutena, sen paikan maisemana ja elämänpiirinä sillä kohden. 26. heinäkuuta 2021   Jos sisätiloissa on huono olo, niin jos haluaidi viihtyisät sisätilat, niin viherkasvit, kivat verhot, matot ja musiikki lisäävät viihtyisyyttä. Jollei se riitä, niin on ihmisryhmiä  joiden vaikutteista voi oppia sisätiloissa viihtymistä: viihtyvä talonmies, K-kauppa

Easy quick school for animals * Eläimille koulu

Eläimet joskus kyselevät nopeaa kunnollista koulua eläimille, lähinnä koirat ja linnut, mutta tänään ykis talvehtimisesta huolissaan oleva kärpänen kyseli sitä. Tässä yksi versio https://villakoirabanjo.blogspot.com/2020/09/easy-quick-school-for-animals.html . 17.1.2021   Kopioin tuon eläinten koulun tähän: " maanantai 14. syyskuuta 2020 Easy quick school for animals, especially pets and birds  Animals which associate closely with humans, especially pets, ofr example dogs, sometimes ask if there could be a school for animals too. I have written advices about learning common sense like objective thinking and about fitting into the society, so here is my version of a kind of school for animals: 1) Thinking: use a landscape like view that observes structures. Good practise for this is looking at familiar scenes and landscapes with trees and some life in them. Trees and nature make observation ability better and join the sense of sight topget

A melody: Indoors, good quality also when disturbancies

Tää melodia kenties voisi auttaa arjen tason nostamisessa jotenkin hienoksi ainakin sisällä tai jos on jotakin häiriötä, mutta tarttee olla jotakin mukavaa kanssa, minkä varaan rakentaa. Ja tuossa ikkunasta luontoa. Siis ongelmanratkaisuun ja itysenäisyyteen parempi kuin häiriöiden alla yleensä, mutta kai taidetyyppinen, tai sitten tuo,e ttei ollut niin hyvä päivä, lätsäytti tämän puolenkin. " 8th of May 2020 " Coxy indoors Just an attempt, a not so good day for me. Last part watching nature outdoors. In parenthesis the keyboard. " Seeks to be something like having bought something but the fascination staying for a long time. Picking nice things to be centers of attention and content to life, like listening to music. Here in a picture from a year ago my favourite poems borrowed from library. And I meant finding peace for one'sliving even if there are factors disturbing the atmosphere, like today is 75 years from the end of World War II. "