tiistai 4. helmikuuta 2020

Luonnon upeasta tunnelkmasta oppimisesta

Tulin tässä ajatelleeksi, että luonnon tunnelmaksi usein sanotaan luonnon jonkin kokonaisuuden tunnelmaa, vaikkapa metsänreunan tai järven, mutta ihminen taas oppii taitoja luonnon jonkin pienen osan tunnelmasta kuten vaikka oksan tai laineen jonkin kohdan mahtavasta meiningistä. Se on jotakin sellaista kuin että istuiko sisällä tylsässä seurassa tylsässä tekemisessä vai oliko luontoretkellä ja näki puron laineiden, sen pinnan väreiden vigour, elinvoiman, keväänhenkisyyden ja elävöityy siitä itsekin jonkin verran ja osasi sitten hiukan sellaistakin, oli sitä tyyliä ja kanttia itsellä kotiin palatessa ja jonkin aikaa jälkikäteenkin.

6. helmikuuta 2020   Runonlaulannasta
"Voisikohan olla, että jos ovat istuneet "sormet sormien lomassa",niin jos olisikin ollut punaruskea männyn kaarnan pintakerroksen palanen pyöreine mahtavan näköisine hahmoineen kädessä ja toinen ei malttanut vaan halunnut viedä sen, että "anna minä", niin olisiko tulut upean näkemyksen palanen siitä ja toiselle tyuosta ja kenties useampi näkemys eri aiheista mutta vähän silleen kuin ihmisten taidot yleensäkin että kullakin eri aiheesta ja jos samasta niin jotenkin eri kohdasta ja erit yylillä kumminkin, niin voisiko se olla jotenkin tuota, että "sormet sormien lomassa" niin kuin näkemykset lomittain, niin kuin on luontevaa näkemykset sivistyksen avulla yhteen liittää.

Vähän niin kuin täysikasvuisen männyn käppyräiset punaiset oksat ovat samaan aikaan tuntevan ja tekevän tunnelmaiset niin, että katsoessa pääsee jotenkin jyvälle, että miten tuntevuus ja tekeminen voivat sopia yhteen, niin myös luonnon muut rakenteet, kai siksi, että ne ovat luonnolliset tavoitteita eli valoa kohti kasvamisen, olosuhteissa eli missä päin on valoa ja varjoa, ym, armoilla synnyttämiä,niin niissä on vapaamuotoinen tekeminen, kasvin kasvu, joka on ikiuaikaista ja tunteiden ja parhaan ymmärryksen mukaista, mutta niin,ettei joka tekijää jälkikäteen näe, ja elämänolosuhteet & järki sovitettu yhteen, ja niin ne sopivat malliksi moneen modernissakin maailmassa. Lisäksi niiden tunnelma on hyvä, mikä kielii toimivuudesta ja siitä, miten onnistuneita nuo ratkaisut ovat, ja niin niitä katsellessa saa jotenkin langanpäästä kiinni ja yltää ylemmäs kuin tavallisesti, parempaan laatuun. Luulisi, että eri luontoaiheista oppii eri asioita, esim. keväällä aluista ja nuoruudesta ja loppukesällä kypsyydestä, täydestä ymmärryksestä, syksyllä realismin vaatimuksista, niiden tyypistä ja talvella ihan vain elämisestä sivistyksen mukaan. Ja puun latva maasta katsottuna kertoo ideaaleista ja ikiaikaisuudesta ja alemmat oksat taa skäytännön elämästä, taimet nourten elämästä, jne. "
https://musiikkipaivakirja.blogspot.com/2016/02/sunnuntaina-2822016.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Home beneficial for learning miracle healing and solving world's problems

 " Some videos : Beetle-home, etc  Beetle-home  https://m.youtube.com/watch?v=-N7Tl3U1Yuw&t=15s Beautiful village https://m.youtube...